Suomi on jälleen äänestetty maailman onnellisemmaksi maaksi. Minua kiinnostaisi tietää, millä mittareilla näitä ”onnellisuusmittauksia” tehdään. Nuorison keskuudessa ahdistuneisuus on suurta, naisopiskelijoista 40 % kokee masennuksen ja ahdistuksen oireita. Suomi on huumekuolemien kärkimaita. Imatralla yksittäinen teini terrorisoi koko kaupunkia. Aiemmin Suomessa tuntematon käsite katuryöstö on arkipäivää, häh, eikös niitä pitänyt olla kuin siellä Etelä-Amerikassa rannoilla?
Nuorten itsetuhoisuuteen liittyvien kansalaiskeskustelujen määrä kasvaa kriisipuhelimessa kaiken aikaa. Vuonna 2022 itsemurhien ehkäisykeskuksen asiakkaista kolmannes on ollut 18-28-vuotiaita nuoria. Ulkonäkökeskeisyys, raakakouluväkivalta, sosiaalisen median jatkuva käyttö sekä väärät roolimallit esim. rap-maailmasta vievät monet mukanaan. Lopputulos on kaikkea muuta kuin onnellinen. Nuorisokodissa työskentelevänä tiedän sen oikein hyvin.
Suomessa on luovuttu kansalaiskasvatuksesta, joka tähtää kouluissa siihen, että sitoudutaan Suomeen ja suomalaisuuteen. Enää kansaa, valtiota tai kansallismielisyyttä ei saa korostaa. Onnellisuus on sitä, kun jokainen saa muista piittaamatta toteuttaa itseään kuten haluaa. Koulun pitää olla hauskaa, mukavaa ja vaivatonta. Perinteisiä käytöstapoja ja oman maan arvostamista ei opeteta. Sen sijaan kaikki ulkoa tullut on hyvää ja kehittävää.
Eräs ministeri totesi, että oma kansa ensin-ajattelu on vahingollista ja pääministeri haluaa iloa ja valoa. Tavallaan näin kävikin. Oma kansa on unohdettu ja bileet tuovat iloa ja valoa.