BLOGI

Pesäpallossa on sääntö, jonka mukaan kolmesta palosta seuraa vuoronvaihto. Suomi on uskollisesti noudattanut tätä sääntöä, viimeisin palo tulee, jos NATO-psykoosi huipentuu. Suomi haluttiin ensin jäseneksi Euroopan unioniin, koska kuulemma ruoan hinta halpenee ja pääsemme jonnekin ”länsiyhteisöön”. Lopputulos oli, että menetimme ja menetämme koko ajan lisää päätösvaltaa EU-integraation myötä. Määräenemmistöpäätökset ja kaikki muu liittovaltiokehitys ovat kaivattua balsamia huonoitsetuntoiselle poliittiselle eliitille. Huomionhakuisuus ja hyväksynnän hakeminen on heille tärkeää. Viimeisin herkkupala tuli, kun saimme kunnian maksaa noin 7 miljardia EU-elvytysrahastoon, jotta saisimme hiukan yli kaksi miljardia.

Eurojäsenyydestä syntyi toinen palo. NATO-psykoosia muistuttanut europsykoosi vei Suomen ilman yhdenkään lain säätämistä eurovaluuttaan. Naurahdin, kun näin vanhoja kuvia siitä, kuinka ihmiset melkein hyppivät riemuissaan, kun eurot tulivat. Kun eurokriisi tuli päälle tukipaketteineen, missäköhän nämä innostuneet kansalaiset olivat? Vastuita on tullut 51,1 miljardia.

Suomen geopoliittinen asema ei puolla liittymistä amerikkalaisen sotateollisuuden pääoman johtamaan Natoon. Harva suomalainen edes tietää, ettei ole olemassa mitään NATO-armeijaa. Naton tuoma ”turva” perustuu siis jäsenvaltiiden joukoille. Paljon puhuttu viides artikla ei velvoita mihinkään konkreettiseen aseelliseen apuun. Tämän kertoo mm. Faktabaari.

Tästä päästäänkin itse asiaan. Suurimmalla osasta NATO-maista ei ole mitään varteenotettavaa armeijaa. Naton voima perustuu pääosin USA:n, UK:n ja Ranskan joukoille ja suorituskyvyille. Mahdollisessa kriisitilanteessa Suomen avuksi ei riitä joukkoja isoista maista. Ajatellaanpa vaikka niin, että Kiinan toiminta aktivoituisi Taiwanin suhteen ja USA:n huomio kiinnittyisi lisää vielä Aasiaan. ”Soon moro”, sanoisi tamperelainen.

Kun Suomessa aikoinaan oli hiukan vielä järkeä, ymmärrettiin, että NATO-jäsenyys merkitsee sitoumusta puolustaa Baltiaa. Suomi ei kuitenkaan siihen pysty ja se on vaikeaa. USA haluaa, että Suomi uhraa itsensä Baltian vuoksi. Tämä Iltalehden juttu olisi hyvä kaikkien lukea.

Suomen johdon täysin irrationaalinen ja perustelematon halu katkaista suhteet Venäjään on ollut vuosisadan geopoliittinen munaus. Ruotsissa nauretaan, sillä eiväthän he Natoon tainneet halutakaan. Eurokaan ei kelvannut.

Suomen tyhmimmän puolueen johtaja, euroatlantisti Riikka Purra tietenkin iloitsi asiasta Twitterissä. Meillä on siis ”kansallismielinen puolue” (tirsk), jonka pj kannattaa EU:ta, euroa, Natoa ja pakkoruotsia. Hänen russofobinen ja ruotsinmielinen, minullekin aikoinaan kirjoitellut avustajansa Mikael Lith kirjoitteli vielä lapsellisemman twiitin, jossa väitti, että Suomi pääsee jostain ”pihdeistä”. Ei pääse, hyvä Mikael. Suomi on entistä alttiimpi joutumaan kovaan puristukseen mahdollisessa Itämeren alueen kriisissä. Suomi on pelimerkki. Valeoppositiopuolueen johtaja ja hänen uskollinen seuraajansa eivät tätä ymmärrä.

Suomi teki itsestään siis USA:n rakkikoiran Pietarin ja Murmanskin porteille, altistaa itsensä entistä kovemmalle riskille, eikä saa itse mitään. Kolmas palo.

Mistä tunnistaa maan, jossa ei ole sananvapautta ja/tai demokratiaa? Hyvin usein siitä, että maassa ei ole oikeaa oppositiota. Suomalaiset Venäjä-kriitikot ja hysteerikot käyttävät Venäjän kommunistista puoluetta esimerkkinä systeemioppositiosta, joka on vallanpitäjien hyppysissä. Myös termi valeoppositio sopii.

Perussuomalaiset ovat tässä mielessä hyvin lähellä Venäjän Duuman kommunisteja. Puhun kokemuksen rintaäänellä, sillä olin puolueessa vuosia, kunnes se, että olin oikeasti EU- ja NATO-vastainen oli Riikka Purran hoville liikaa. Jo Purran valinnan jälkeen elokuussa 2021 alkoi tihkua tietoa, että meininki tulee muuttumaan. Näin kävikin. Ensimmäiset varoitusmerkit saatiin ns. EU-elvytyspakettikeskustelun aikana vielä entisen puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon kaudella.

Perussuomalaisilla olisi ollut tuhannen markan paikka jatkaa elvytyspaketin jarruttamista ja estää sen hyväksyminen. Useat lähteet kertovat, että eduskuntaryhmän pj Ville Tavio, Riikka Purra ja Jussi Halla-aho päättivät toisin. Heille oli tehty selväksi, että kokoomus olisi hyvin hyvin vihainen, lähes yhtä vihainen kuin Nasse-setä, jos jarrutusta jatkettaisiin. Kuulemma persuilta menisi valiokuntien puheenjohtajuudetkin. Ottaen huomioon, että Tavio, Purra ja Halla-aho ovat täysin EU-mielisiä, päätös lopettaa jarrutuskeskustelu ei ollut varmasti vaikea. Kiiluihan silmissä jo kokoomuksen lupaama hallitusyhteistyö.

EU-jäsenyydessä on kaiken monimutkaistenkin lainsäädäntöasioiden lisäksi loppujen lopuksi kyse siitä, onko Suomi itsenäinen vai ei. Lainsäädäntöjuna puksuttaa eteenpäin ja saamme jatkuvasti liittovaltioelementtejä lisää. Kaikilla aloilla, kuin varkain. Voitte olla varma, että elvytyspaketti ei jää viimeiseksi. Lisää on tulossa.

Moni äänestäjä on kuvitellut, että Riikka Purran johtamat perussuomalaiset olisivat jonkinlainen vaihtoehto tai vastavoima EU-liittovaltiokehitykselle. Näin ei ole. Puhe EU-erosta ”pitkän aikavälin tavoitteena” on hämäystä, jonka Purra itsekin tavallaan myönsi. Hänhän kertoi HS:n vaalitentissä, ettei puolue edistä EU-eroa, jos pääsee hallitukseen. Hän kertoo, ettei perussuomalaiset aio edistää EU-ero asiaa ”mitenkään”. Minulle tämä ei ollut yllätys, mutta moni EU-vastainen voi pettyä tämän kuulleessaan. Onneksi Riikka Purra oli tämän kerran rehellinen ja kertoi, ettei puolue aio olla mitenkään EU-vastainen. Siltä tuo Purran harjoittama kokoomuksen ja RKP:n nuoleskelu on näyttänytkin viimeiset 2 vuotta.

Kiitos rehellisyydestä, valeoppositiojohtaja Riikka Purra.

Kerron teille hyvän uutisen: En anna periksi.

Politiikka on kovaa peliä ja elämä ei aina kysele. Olen politiikassa siksi, että voisin ajaa suomalaisten etuja, Suomen kansan asiaa, suomalaista Suomea. Politiikka ei ole minulle henkilökohtainen trippi ja keino nostaa egoa. En hae hillotolppia ja mahdollisuutta olla osa järjestelmää, joka generoi niitä lisää.

On kiitoksen paikka. Te, jotka minua kannatitte, mahdollistitte, että pääsin varavaltuutetuksi Espooseen vuonna 2021. Se oli iso hyppy eteenpäin.

Valitettavasti se puolue, eli PS, johon intoa täynnä 2013 liityin, muuttui vähitellen yleispuolueeksi, joka ajaa ei vain kaksilla rattailla, vaan useilla rattailla. Perussuomalaisten kokoomuslaistuminen ja halu muuttua ”salonkikelpoiseksi” kiihtyi uuden puheenjohtajan Riikka Purran tultua valituksi. Minulta kiellettiin NATO-vastaisuus ja EU-vastaisuuttakaan ei katsottu hyvällä silmällä. Sain ”satikutia” ja ojennusviestejä aivan korkeimmalta taholta asti. Tämä viimeistään paljasti, että perussuomalaiset on tosiasiassa järjestelmäoppositio, tai rumemmin sanottuna valeoppositio. Se kerää tyytymättömien ääniä ja toimii kokoomuksen peräkärrynä ja yleisemmin jonkinlaisena varaventtiilinä. Perussuomalaiset on olemassa siksi, että täytyy olla jokin leikisti eliittiä haastava puolue, ei siksi, että muutosta haluttaisiin saada aikaan. Puolueesta on potkittu pois kaikki EU:ta tai Natoa vastustavat hahmot ja puolue keskittyy lähinnä puuhasteluun maahanmuuton ympärillä. Kun EU-elvytyspaketti tuli eduskuntaan, oli nimenomaan perussuomalaisten ”ansiota”, että jarrutuskeskustelu loppui. Ville Tavio, Jussi Halla-aho ja Riikka Purra halusivat olla kokoomukselle ja isoille pojille mieliksi.

Perussuomalaiset voisi olla iso ja merkittävä toimija, mutta se ei halua. Se ei halua toritapahtumia, EU-vastaisia mielenosoituksia tai suoraa järjestelmän haastamista. Se haluaa natottaa viimeiseen suomalaiseen asti ja miellyttää globalisti-isäntiä. Suomessa ei ymmärretä, että Venäjä-pakotteet iskevät meihin itseemme ja emme välttämättä koskaan pääse edes Natoon. Sen sijaan suhteet Venäjään ovat lopullisesti pilalla. Kylmää ajatella, mitä tästä kaikesta seuraa.

Tästä kaikesta johtuu pienpuolueiden syntyminen. Toisinajattelijat on savustettu pois erityisesti perussuomalaisista tai he ovat itse lähteneet. Sananvapaudesta on tullut kirosana perussuomalaisille, vaikka he eniten siitä puhuvat.

Olen hakenut omaa paikkaani. Pienpuolueissa erityisesti on tärkeää, että hyvän johtajan lisäksi on hyvä tiimi, jossa jokaiselle on oma rooli. Nykyään perussuomalaisia ja demareita johdetaan samalla tavalla, yhden henkilön luoman kultin ympärille. Yhden henkilön show ei onnistu isoissa tai pienissä puolueissa.

Haluan vielä kerran kiittää ihmisiä, jotka ovat seisseet takanani.